Tarinaa tapahtumista

Oulun omistajanvaihdosilta – katsaus rahoitukseen, sote-uudistukseen ja omistajanvaihdoksen menestystarinaan

Anu Vuorinen PoPSter-hanke

Kirjoittanut: Mika Paldanius, Osatoteutuksen projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon hanke, Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun omistajanvaihdosilta järjestettiin Nordean yrityskonttorissa 23.2.2017. Tilaisuuteen osallistui noin 30 yrittäjää, yrittäjyydestä kiinnostunutta opiskelijaa ja asiantuntijaa. Omistajanvaihdokseen liittyvien ajankohtaisten katsausten, verkostoitumisen ja kiinnostavien keskustelujen lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjillä, Nordean yritysrahoituksella, Yrityshautomolla (Oamk), Business Oululla ja Uusyrityskeskuksella olivat omat edustajansa tilaisuudessa kertomassa palveluistaan.

Yrityksen ostamiseen ja luopumiseen liittyvät suunnitelmat kannattaa jalostaa ulkopuolisilla asiantuntijoilla

Rahoitusneuvottelut ja yrityksen arvonmääritykset eivät synny hetkessä. Nordean yrityskonttorin johtaja Esko Kujala kertoi omistajanvaihdoksen rahoitusratkaisuista. Pankit auttavat rahoitusasioissa, mutta rahoitusneuvotteluihin on syytä varata aikaa. Kun omat peruslähtökohdat ovat kunnossa, kannattaa alkaa selvittää rahoitukseen liittyviä reunaehtoja. Omarahoitusosuudesta ja ulkopuolisten rahoittajien osuuksista on neuvoteltava. Hintapyynnön perusteisiin ja kohteen tulevaisuuden näkymiin ja tuotto-odotuksien arviointeihin tarvitaan asiantuntijoita. Rahoituksen järjestely kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Omistajanvaihdoksessa tarvitaan aktiivista otetta. Ostettavia ja myytäviä yrityksiä löytyy yritysvälittäjien ja muiden tahojen kautta, mutta kaikki yritykset eivät ole välttämättä esillä, joten kannattaa olla yhteydessä palvelujen ylläpitäjiin. Kujala mainitsi pankkien ohella myös Finnveran, jonka kautta yritystoiminnan rahoitusratkaisuja voi hakea omistajanvaihdokseen. Finnveran vuoden 2017 ensimmäisessä Info-lehden numerossa asiakkuuspäällikkö Janne Koivuniemi vastaa omistajavaihdosta miettivien yrittäjien usein esittämiin kysymyksiin https://www.finnvera.fi/finnvera/julkaisut/julkaisut#finnvera_info_-lehti

SOTE-uudistus tuo mahdollisuuksia

Oulunkaaren kuntayhtymän kehitys- ja resurssijohtaja Anu Vuorinen esitteli SOTE-uudistukseen keskittyvää Pohjois-Suomalaista PoPSter-hanketta, jossa luodaan mallit ja toimenpideohjelma siitä, millä tavalla sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään ja tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla 1.1.2019 alkaen valmisteilla olevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla http://www.pohjois-pohjanmaa.fi/popster. Vuorinen toi esille Sote-uudistuksen mahdollisuuksia ja toisaalta realiteetteja. Esityksen jälkeen käytiin paljon keskustelua sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyvien ohjelmistojen ja järjestelmien aiheuttamista kustannuksista. Osa pienistä hyvinvointiyrittäjistä kokee kalliisiin järjestelmiin liittymisen ongelmana ja huolena on myös se, millä tavoin markkinaehtoinen valinnanvapaus tule toimimaan jatkossa.

Menestyväksi yrittäjäksi omistajavaihdospolun kautta

Illan lopuksi kuulimme Oamkin Yrityshautomon kautta ponnistaneen yrittäjän Ville-Antti Jaakolan omistajanvaihdostapauksen. Tuiran Fysio on vuonna 1981 perustettu fysioterapiayritys ja Ville-Antti osti yrityksen syyskuussa vuonna 2014 kahdelta perustajajäseneltä itselleen. Omistajanvaihdoksessa kului useita kuukausia aikaa. Yritys on kasvanut 8 fysioterapeutin ja yhden toimistohenkilön yrityksestä 18 työntekijän yritykseksi vajaassa kolmessa vuodessa. Toimitusjohtaja Ville-Antti Jaakkola on yrityksen 100% omistaja ja yrityksellä on tällä hetkellä kaksi toimitilaa Oulussa. Hän toi esille konkreettiset luvut ja sen, mitä summia kukin rahoittajataho toi yritykseen. Finnvera (22%), Nordea (70%) olivat mukana rahoituksessa ja myös jonkin verran tarvittiin omarahoitusosuutta (8%). Yrityksen arvonmäärityksen kriteereinä olivat kolmen aikaisemman vuoden liikevaihto ja talous. http://tuiranfysio.fi/?gclid=CM6Qh46l69ICFY6UGAodvqQGlg

Hankkeet omistajanvaihdoksen tukena

Illan päätteeksi kävimme keskusteluja ja mietimme, kuinka yrityksestään luopuvien hyvinvointiyrittäjien ja yrittäjiksi aikovien opiskelijoiden omistajanvaihdospolkuja lähdetään konkreettisesti jatkamaan. Aihe on tärkeä ja useampikin hanke tekee onnistuneen omistajanvaihdoksen eteen töitä valtakunnallisesti. Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankeen tavoitteena on luoda yrittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille ja yrityksistä luopuville omistajille selkeät verkostot, joiden kautta omistajanvaihdokseen saadaan asiantuntija-apua eri toimijoilta yksilöllisesti ja räätälöidysti. Myös Suomen Yrittäjät tukevat omistajanvaihdosta. Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien Tommi Sirviö esitteli Suomen yrittäjien omistajanvaihdoshanketta ja sitä, kuinka he tarjoavat asiantuntijapalveluitaan omistajavaihdosta harkitseville yrittäjille. https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/omistajanvaihdos/omistajanvaihdoshanke-318196

Kiitos kaikille osallistujille, luennoitsijoille sekä illan isännille Nordean yrityskonttorin Kari J. Ollikaiselle ja Esko Kujalalle.

Aktiivista omistajanvaihdoskevättä, Mika Paldanius

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s