Mitä hyvinvointialan yritysten tulee huomioida oman liiketoiminnan kehittämisessä tulevan sote-maakunnan näkökulmasta?
Ratkaisuna: SoLKI ja Hyvinvointiyritykset kiertoon!
Mika Paldanius, osatoteutuksen projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon-hanke
Järjestimme Oulussa ”Hukassa” 22.3.2018 yhteistilaisuuden SoteYBoost-hankeen kanssa, joka on toiminut boosterina sosiaali-ja terveysalan yrittäjille. Hanke on tukenut mikroyrittäjiä palvelujen kehittämisessä ja yritystoiminnan kasvattamisessa Oulun eteläisellä alueella. Hukassa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui parikymmentä yrittäjää ja muutamia asiantuntijoita.
Väestön ikääntyminen vähentää verotuloja, mutta samaan aikaan sote-kulut kasvavat. Tarvitsemme tulevaisuudessa yksilöllisempiä ja joustavampia palveluja, jotka perustuvat yhdenvertaisuuteen eri alueilla Suomessa. Organisaatioissa on tehottomia toimintatapoja ja digitaalisia palveluja hyödynnetään liian vähän. Hyvien käytäntöjen levittämistä autetaan kokeilemalla uusia palveluiden tuottamistapoja mm. asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi. Yksityisillä yrityksillä on hyviä liiketoimintamahdollisuuksia tulevaisuuden sotessa, vaikka huolia ja haasteita onkin todettavissa.
Mikroyrittäjyyden tutkimustyöryhmä
Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyden tutkimustyöryhmä (MicroENTRE) on kehittänyt SoteYBoost-hankkeessa joustavan liiketoimintatyökalun (SoLKi-työkalu) pienten sote-yritysten liiketoiminnan kehittämiseen. Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmän tarkoituksena on sujuvoittaa mikroyritysten kasvua ja kansainvälistymistä tutkittuun tietoon perustuen sekä purkaa yrittämiseen liittyviä esteitä harvaan asutuilla alueilla pohjoisessa. Oulun yliopistolla toimiva Mikroyrittäjyyden osaamiskeskuksen kaltaisia asiantuntijakeskuksia ei ole muissa Pohjoismaissa.
Sote-yritysten kasvuun ja liiketoimintaympäristöön liittyy erityispiirteitä, jotka vaikuttavat alan kehittämiseen ja kehitykseen merkittävästi. Julkisvetoisuus on ollut perinteinen tapa järjestää palveluja, mutta yksityisen yritysten osuus on kasvanut koko ajan. Tulevaisuudessa yhä useampi työntekijä työskentelee yksityisellä puolella tai itsenäisenä yrittäjänä. Liiketoimintaympäristön muutoksien vuoksi niin yrittäjien kuin työntekijöidenkin on toimittava joustavasti ja määrätietoisesti sote-uudistuksen, asiakkaiden valinnanvapauden sekä yrityskauppojen keskellä.
Kolme vaihetta sote-yrittäjillä
SoteYBoost-tutkimuksessa haettiin yrittäjien haastattelujen kautta tunnistettavia piirteitä sote-alaan. Simunaniemi ja Taipale-Erävala et. al. (2018) tunnistivat kolme erilaista vaihetta sote-alan yrittäjillä. Start-Up vaihe on markkinoihin tutustumista ja palvelujen kaupallistamista. Tässä ensimmäisessä vaiheessa organisaatiorakenne on omistajakeskeinen ja muodollinen esim. lainsäädännön kautta. Toinen vaihe on kasvukiihdytyksen muoto, jossa yritys saavuttaa markkinoiden hyväksymisen kautta tarvittavan asiakasmäärän. Kolmanteen vaiheeseen liittyy resurssikypsyys, jolloin kannattavuus ja uusiutuminen ovat muototumassa, mutta omistajilla ei ole ammattijohtajien tukea. Markkina-aseman laajentamista tai uudistamista ei välttämättä suunnitella niissä yrityksissä, joissa omistaja on eläköitymässä. Uudistukset voivat hämmentää ja aiheuttaa epätietoisuutta kannattavuuden ja uusiutumisen uudelleenarviointeihin.
Yrityksestä luopuminen suunnitellusti
Hyvinvointiyritysten omistajanvaihdoksissa ja myynneissä on tärkeää edetä suunnitelmallisesti. Yrityksen myyminen ja omistajavaihdoksen toteuttaminen helpottuvat, kun yrityksellä takanaan useita hyviä vuosia, jonkin verran kasvua, riippumattomuutta, sopeutumiskykyä sekä menestystekijöiden varmistamista.
https://yrityskaupat.net/yhteystiedot.php
Restart-up näkökulmasta liiketoiminnan työkalu SoLKI toimii joustavana itsearviointityökaluna omistajavaihdoksiin valmistautumisessa ja yritysten ydinprosessien kehittämisessä. SoLKI-työkalun avulla yritykset tunnistavat keskeisimmät kehittämistarpeensa ydinprosesseissaan. Sote-uudistus tuo yrityksille uusia haasteita palveluiden markkinointiin ja erikoistumiseen. SoLKI-työkalun kehittämistyössä on ollut mukana sote-alan yrittäjiä ja asiantuntijoita, koska sen käytettävyyteen ja käytännönläheisyyteen sekä käsitteisiin on haluttu saada kokemusta yrittäjähaastatteluissa ja hanketoiminnassa mukana olevilta yrittäjiltä. Tutkimustyöryhmän kehittämät työkalut liiketoimintojen itsearviointeihin ovat vapaasti ladattavissa hyvinvointialan yrittäjille.
SoLKi-työkalu
SoLKI-työkalu on kehitetty tutkimuksen avulla tunnistettuihin tarpeisiin perustuen. Itsearviointityökaluna SoLKI auttaa arvioimaan pienyritysten ydinprosesseja selkeästi ja yksinkertaisesti mm. johtamisen hallinnan ja palveluiden toteutuksen sekä laadun arviointien kautta.
http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526218717.pdf
https://drive.google.com/file/d/11eVGoY2u_w6nbdWodQ894GCO5ihEVOL-/view