Hanke · Hyvinvointiala · sote-uudistus · Yrityksen myynti

Yritys menestyy, kun omistaja vaihtuu!

Väestön ikääntyminen luo pk-yrityksille mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Sote-uudistuksella tavoitellaan kevyempää hallintoa, ja kunnilta siirtyy maakunnille mm. omaisuutta, henkilökuntaa ja vastuuta. Pk-yrityksille tulee mahdollisuus yhteistyöhön ja alihankintaan, markkinoiden laajentumiseen sekä erikoistumiseen. Sähköinen maailma ja etäyhteydet mahdollistavat yli kunta- ja maakuntarajojen toimimisen. Yrittäjien on verkostoiduttava ja laitettava sekä osaamisena että laatuasiansa kuntoon.

Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa opiskelijoilleen räätälöityjä mahdollisuuksia kehittää omia ideoitaan yritystoiminnaksi Avanto-yrittäjyysohjelmien kautta. Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeen tärkeimpänä saavutuksena on saatu yhdessä Business Kitchen -toimijoiden kanssa luotua yrityskauppapolku, jonka kautta opiskelijat voivat lähteä kehittämään uusia ideoitaan jo valmiin yritystoiminnan kautta. Avanto on yhteinen ammattikorkeakoulun ja yliopiston tarjoama ohjelma, jossa on tarjolla koulusta niin talousasioihin, lakiasioihin kuin prosessien kehittämiseen erilaisten menetelmien avulla.

Hankkeemme teki opiskelijaryityksen kanssa yhteistyötä tuottamalla omistajavaihdos-case-videon Tuiran Fysiosta. Omistajanvaihdoksen tehnyt ylemmän ammattikorkeakoulun yrittäjä Antti-Ville Jaakkola on kasvattanut vuonna 2014 ostamaansa yritystä suunnitelmallisesti. Ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelija Riina Kallio kuvasi case-yrityksen omistajanvaihdospolun opinnäytetyössään sosiaalialan yrityksessä. Case-yrityksessä tuotettiin tietoa omistajanvaihdosprosessin aloittamisesta ja toteuttamisesta johtamisen ja henkilöstön näkökulmasta.

Pohjois-Pohjamaan Yrittäjien Re-Startup-toiminnan kautta on mahdollisuus kerätä eväitä yrityksen kehittämiseen ja asiantuntijoiden käyttöön. Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun alueella toimiva Re-Startup-hankkeen toiminta tarjoaa suorien kontaktien ja tapahtumien kautta neuvontaa kaikille omistajanvaihdossidosryhmille. Ostajat, myyjät ja sukupolvenvaihdosta suunnittelevat yritykset löytävät omat yksilölliset polkunsa käyttämällä asiantuntijoita apuna yritysjärjestelyissä. Yrityskummien kautta on tarjolla henkistä tukea, määrätietoisuutta ja turvallisuutta eri vaiheissa yrityskauppaa. Yrityksen tarinan jatkuvuus on todennäköisempää yrityskauppojen kuin puhtaalta pöydältä aloittavien start-up:ien kautta. Vuoden 2018 omistajanvaihdosbarometrin mukaan neljä viidestä yrityskaupan toteuttaneesta ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa. Finnveran tutkimuksissa yli kolmannes yrityksiä jatkoi kasvupolulla, ja suurin osa jatkoi toimintaansa kolmen vuoden kuluttua omistajanvaihdoksesta. Yrityspörssi auttaa hahmottamaan eri osapuolten tarpeita niin ostajaehdokkaiden kuin myyjien näkökulmista.

Kymmenen vuoden kuluessa n. 40 % pk-yrityksistä on halukas omistajanvaihdokseen. Tuhannet toteutumatta jääneet yrityskaupat ovat hukkaan heitettyä resurssia. Rahoituksen näkökulmasta yrityskaupassa arvioidaan liiketoimintaa, kyvykkyyttä ja arvostustasoa. Perusteltu kauppahinta, investointitarpeet sekä laaja asiantuntija-apu turvaavat niin ostajien kuin myyjienkin intressejä.

Suurimpien kaupunkien hankkeiden kautta kehitetään avoimen datan saatavuutta ja rajapintaratkaisujen kehittämistä innovaatioalustoilla. Uusien palvelujen kehittämisessä kaupungit ovat avainasemassa testaamalla innovaatioita asukkailla, yrityksillä ja yhteisöillä. Kehittäjät ja innovoijat kokeilevat uusia toimintamalleja ja yrittävät juurruttaa niitä osaksi päivittäistä toimintaa. Kaikille avoimien tuotoksien tavoitteena on luoda yrittäjille uusia ansaintamalleja.

Viime vuoden lopulla pidetyssä Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeen loppuseminaarissa pohdittiin monipuolisesti yrityskauppoihin liittyviä erilaisia ratkaisuja niin sote-uudistuksen, arvonmääritysten kuin rahoituskanavien kannalta. 14.11.2018 Oulussa pidetyn loppuseminaarin materiaalit löytyvät täältä.

Kiitos asiantuntijoille, yrityksille ja opiskelijoille tilaisuuteen osallistumisesta!

Mika Paldanius, osatoteutuksen projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke

Linkit:

https://www.yritysporssi.fi/
http://www.alueuudistus.fi/
http://www.omamaakunta.fi/
http://www.finnvera.fi/
https://citybusiness.fi/
https://avantooulu.fi/
https://home.kpmg/fi/fi/home/palvelut/vero-ja-lakipalvelut/lakipalvelut/yrityskaupat.html
https://www.yrityskaupat.net/
https://www.yrittajat.fi/pohjois-pohjanmaan-yrittajat/a/uutiset/593073-restartup-hanke-jarjestaa-boost-campin-yrityksen-ostaneille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s